Uusimmat kuvat

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Joulu lähestyy...

Share |

Maanantai 14.12.2009 klo 11:08


Pirteä pakkaspäivä inspiroi leipomaan joululeipiä leivinuunissa. Leipien lisäksi leivinuuni luo ihanaa tunnelmaa ja lämpöä. Leivät ovat aitoja ja ekologisia luomu-leipiä. Lapset leikkivät omia touhujaan tonttulakit päässään. Täytyy se uskoa, että joulu tulee. Kaikesta sen jo huomaa. 

Kunnallispolitiikan haasteellinen vuosi lähenee loppuaan. Jäljellä on enää tämän iltainen valtuuston kokous sekä pari hallituksen kokousta. Parivuotinen kunnanhallituksen pestini alkaa olla jo puolessa välissä. Paljon on tehty, mutta paljon jää tehtäväksi myös tulevaisuudessa. Vuoden päästä paikat menevät jakoon uudelleen. Keskustalla on vuoden päästä alkavalla kaudella vain yksi hallituspaikka.

Tämän vuoden on tehnyt haasteelliseksi kuntatalouden äkillinen heikkeneminen ja sen mukana tuomat ongelmat. Olemme joutuneet tekemään harmillisia päätöksiä, että taloutemme pysyisi edes jonkinlaisessa kuosissa.

Suurimpia puheenaiheita ovat olleet säästöpäätöksiin perustuvat koulujen lakkautusaikeet, Kangasala-lisän lopettaminen, lomautukset, kiinteistöjen myynnit ja muut epämiellyttävät asiat. Olemme joutuneet tosissaan miettimään, mihin meillä on varaa. Kaikkea emme ole säästöjen nimissä hyväksyneet, mutta demokraattisessa päätöksenteossa voi joutua myös häviäjien puolelle. Hävisimme niukasti väännön Kangasala-lisän lopettamisesta ja koulujen lakkautusaikeista.

Jouluna on hyvä pitää vähän lomaa myös politiikasta ja saada asioihin vähän etäisyyttä. Pienen paussin jälkeen asiat näyttäytyvät erilaisina.

Lämpimät kiitokset Kautialan kyläkoulukahvilan väelle joulumuistamisesta! Hyvää joulun odotusta ja valmistelun aikaa kaikille! Ollaan hötkyilemättä ja nautitaan läheisistä ihmisistä ja joulun ihanista tuoksuista.

 

Tässä vielä tänään pitämäni aloitepuheenvuoro:

Aloite 14.12.2009

Kuntakeskusta ja nauhataajamaa kehitetään sekä seudullisissa että kunnan sisäisissä suunnitelmissa. Kuntakeskukseen on satsattu viime vuosina paljon. Keskustaan on saatu hienoja uusia tiloja kunnan toiminnoille ja palveluille. Keskustan kunnalliset palvelut palvelevat kaikkia kuntalaisia, jotka pääsevät kulkemaan asuinpaikastaan keskustaan. Koko kuntaa tulisi kuitenkin kehittää samanaikaisesti sekä keskustojen että maaseutualueiden vahvuuksia hyödyntäen.

Maaseutua kehitetään jollain tasolla sekä valtakunnallisesti että alueellisesti. Suomeen on laadittu kaksi kansallista maaseudun kehittämisohjelmaa, Manner-Suomen ja Ahvenanmaan maaseudun kehittämisohjelmat. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tavoitteita ovat elinvoimaisen ja toimivan maaseudun säilyminen, ympäristön tilan parantaminen ja uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön varmistaminen. Kansalliset ja alueelliset ohjelmat ovat hyviä, mutta hyvin yleisluontoisia.

Kangasala on pääosin maaseutumainen kunta. Paikallinen maaseudun kehittäminen olisi todella tärkeää, että saataisiin aikaan konkreettisia parannuksia maaseudulla asuville kuntalaisille. Tampereen kaupunki on laatimassa tämän vuoden loppuun mennessä maaseudun kehittämisohjelmaa. Ohjelmatyön tarkoituksena on muodostaa kaupungin ja maaseudun näkemys maaseutualueen mahdollisuuksista niin kaupungin osana kuin itsenäisenä toimijanakin. Kehittämisohjelmaa laaditaan yhteistyössä kaupungin eri organisaatioiden ja paikallisten asukkaiden kanssa. Työssä määritellään maaseudun tulevaisuuden tavoitteet vuoteen 2020. Lisäksi määritellään keinot ja vastuunkantajat tavoitteisiin pääsemiseksi. Maaseudun halutaan vahvistavan kaupungin kilpailukykyä kansallisilla ja globaaleilla markkinoilla. Se edellyttää muun muassa kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen kasvamista sekä puolin ja toisin tapahtuvaa hyvinvoinnin lisääntymistä.

 Maaseudun vahvuudet ja heikkoudet tulisi tunnistaa ja siten kehittää maaseutua koko kunnan parhaaksi. Maaseudun kehittäminen vaatii kokonaisvaltaista tarkastelua ja määrätietoista toimintaa. Koko kunnan taajamien ja maaseutualueiden kehittäminen samanaikaisesti lisää kunnan vetovoimaisuutta ja kuntalaisten hyvinvointia.

Aloite

Kangasalan keskustan valtuustoryhmä esittää, että Kangasalle laaditaan maaseudun kehittämisohjelma, jossa otetaan huomioon maaseudun tarpeet ja vahvuudet kokonaisvaltaisesti.

Muokattu 14.12.2009 21:39: Lisäsin tämän iltaisen valtuustoaloitteen.


Kommentit

15.12.2009 10:35  Hanna Heinonen

Kiitos Kaima hyvästä yhteistyöstä ja ajatusriihistä kuluneena vuonna. Rauhallista ja tunnelmallista joulun aikaa koko perheellenne!

15.12.2009 13:49  Hanna Holma

Hanna, kiitos itsellesi antoisasta yhteistyöstä. On ollut kiva todeta, ettei puoluetausta estä yhteistyötä. Näinhän sen pitääkin mennä!

Hyvää joulua myös teidän perheellenne! Taidamme vielä tavata kerran ennen joulua, ensi maanantaina hallituksessa.

18.12.2009 15:26  Helena

Kiitos , Hanna (ja perhe!), merkittävästä työstäsi meidän kuntalaisten hyväksi! Olet antautunut aidosti asioidemme hoitoon. Isot ovat kengät, joihin jouduit hyppäämään. Olet nopeasti sopeutunut ja oppinut sujuvasti paikalliseen päätäntäkulttuuriin kadottamatta kuitenkaan omia ja valtuuttajiesi arvoja. Luulen, että moni esittämäsi ehdotus/asia hyödyntyy aikansa kypsyttyään vielä uuteen käsittelyyn...

Joulun rauhaa sekä menestystä ja voimia tulevalle vuodelle sinulle ja perheellesi = voimavarallesi ja kannustajallesi!

18.12.2009 17:59  Hanna Holma

Kiitos, Helena!

Lämmintä joulumieltä ja iloa myös Sinulle!


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: