Lapsiperhepoliittisia kysymyksiä

Maanantai 25.1.2010 klo 13:32

Luin tänään paljon puhuttaneen Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen siitä, mistä valtion menokohteista suomalaiset olisivat valmiita säästämään. En voi olla kommentoimatta sitä. Tutkimuksen tulos ja varsinkin lapsiperheisiin kohdistuvat säästöt olivat mielestäni ihan odotettavissa.

Kaikkein suosituin säästökohde oli tutkimuksen mukaan lapsilisien poisto suurituloisilta, yli 100 000 euron vuosittaisen bruttotulon saavilta perheiltä. Lapsilisäjärjestelmä luotiin sotien jälkeen ja sen tarkoituksena oli tasata toisaalta perheellisten ja perheettömien välisiä ja toisaalta miesten ja naisten välisiä tuloeroja. Laki lapsilisästä säädettiin vuonna 1948.

Lapsilisien poisto suurituloisilta olisi toisaalta ihan perusteltua. 100 000 euroa tienaavalla perheellä jää verojen jälkeen nettokuukausituloiksi noin 5 000 euroa. Sillä varmasti pärjäisi ilman lapsilisiäkin. Toisaalta suurituloiset maksavat progressiivisen verotuksen kautta merkittävät verokertymät valtion ja kuntien kassaan. Lapsilisien kautta he saavat tasausta progressiivisen verotuksen aiheuttamaan tulojen menetykseen. Mikä on oikeudenmukaista, sitä voi jokainen miettiä.

Toisena lapsiperheisiin kohdistuvana säästösuosikkina oli päivähoito-oikeuden rajoittaminen kotona olevien vanhempien lapsilta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden taustalla oli alunperin se ajtus, että töihin tai opiskelemaan menevien vanhempien lapsille haluttiin taata päivähoito-oikeus. Laki on toiminut tältä osin hyvin.

Ongelmana on se, että monet vanhempainvapaalla tai työttömänä olevat vanhemmat vievät lapset päivähoitoon, koska kaikilla on oikeus päivähoitoon. Isomman päivähoitoon menevän sisaruksen kannalta tilanne on kaikkein ongelmallisin ja epäoikeudenmukaisin pienemmän sisaruksen saadessa vanhemman täyden huomion. Kunnan talouden kannalta tilanne on kestämätön.

Ymmärrän, että jos perheessä on sosiaalisia tai kasvatuksellisia ongelmia, päivähoito on hyvä vaihtoehto syrjäytymisvaarassa olevalle lapselle ja koko perheelle. Mielestäni tavalliselle, hyvinvoivalle perheelle ei ole perusteltua järjestää lasten kokopäiväistä päivähoitopaikkaa (ainakaan yhteiskunnan rahoittamana) toisen vanhemmista ollessa kotona. Vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsensa, ei yhteiskunnan.

Korostan vielä, että työssäkäyville ja opiskeleville perheille on jatkossakin taattava lasten päivähoito-oikeus rajoituksetta.

Jotkut vanhemmat perustelevat lasten päivähoitoon viemistä sillä, että he menettäisivät muuten hyvän päivähoitopaikan, eikä lapsella olisi paikkaa vanhemman palatessa taas töihin. Tämä on ihan todellinen ongelma. Kunnassa pitäisi olla järjestelmä, jolla voisi taata tutun päivähoitopaikan säilymisen vanhempainvapaan aikana.

Tulevina vuosina joudutaan sekä valtion että kuntien menoja leikkaamaan. Toivottavasti emme joudu tekemään samoja ratkaisuja kuin 1990-luvulla. Jokaisella sektorilla joudutaan tosissaan miettimään, mistä voidaan säästää ja mitkä säästöt tekevät vähiten kipeää. Säästökohteita varmasti löytyy, jos niitä todella halutaan löytää.

Lapsiperheiden hyvinvointia pitäisi tarkastella kokonaisuutena, johon sisältyy verotukselliset asiat, sosiaalietuudet ja palvelut. Yksi ratkaisu kalliiseen päivähoitoon voisi olla tasarahamalli, jonka mahdollisia vaikutuksia on tutkittu jo muutamia vuosia.

Toivon sydämestäni, että perusopetuksen ja vanhustenhoidon resursseja ei jouduta tiukentamaan yhtään nykyisestä. Samaa mieltä oli myöskin suurin osa tutkimukseen vastanneista.