Uusia hienoja kouluja ja luomuaMaanantai 15.2.2010 klo 13:59 Kiireinen pariviikkoinen takana. Olen joka välissä yrittänyt saada opintojani eteenpäin hallitus- ja valtuustotyön sekä omien töideni lisäksi. Elämä on välillä hektistä, mutta toisaalta pidän vauhdista. Joskus on kuitenkin tärkeätä vain olla perheen kanssa ja huilata. Onneksi on vapaat sunnuntait lepäämistä varten. Kangasalla on viikon sisällä vietetty kahden koulun avajaisia, joissa molemmissa sain olla mukana. Kangasala on edelläkävijä monessakin asiassa. Saimme taas yhden esimerkin. Kangasalla vietettiin uuden kyläkoulun, Tursolan korttelikoulun avajaisia viikko sitten. Tursolaan oli saatu hienot, avarat ja ajanmukaiset tilat, joissa on pienten lasten hyvä aloitella koulutaivaltaan. Muoti-ilmiö nimeltä kyläkoulujen lakkautus sai tuntea kovan kolauksen. Toinen ilon aihe on juuri remontoitu Sariolan yhtenäiskoulu, jonka avajaisissa olin perjantaina. Sinnekin on saatu todella hienot tilat laajennuksineen. Juhlapuhuja Seppo Rinne mainitsi puheessaan, että hienoista tiloista huolimatta ulkoiset puitteet merkitsevät koulutyössä vain 10%. Kaikki muu mitä kouluissa tapahtuu on paljon merkityksellisempää. Viisasta puhetta. Oikein paljon onnea ja menestystä uudelle ja uudistetulle koululle. Kouluissa tehdään todella tärkeää työtä. Viime viikolla sain olla mukana myöskin Tampereen ammattikorkeakoulun järjestämässä paneelikeskustelussa, jossa keskusteltiin luomu- ja lähiruuasta. Aihe oli todella mielenkiintoinen. Eräs restonomiopiskelija oli tehnyt lopputyönään tutkimuksen kuntapäättäjien asenteista luomu- ja lähiruokaa kohtaan. Tulokset olivat ihan odotusten mukaisia. Suuri osa kuntapäättäjistä kannattaa luomu- ja lähiruuan käytön edistämistä kunnissa, mutta käytännössä niiden lisääminen tuntui todella hankalalta EU:n ja kansallisten säädösten monimutkaisuuden takia. Paljon olisi tehtävää tälläkin saralla. |