Omaishoidon tuen saajat samalle viivalleTorstai 18.2.2010 klo 9:35 Kansaneläkelaitoksen pääjohtaja Jorma Huuhtanen sanoo viime tiistain Suomenmaan haastattelussa, että omaishoidon tuki pitäisi siirtää Kelan maksettavaksi. Suomessa on omaishoitosopimuksia tehneitä noin 35000. Mikä lienee omaishoitajien oikea määrä, sitä on vaikea arvioida. Omaishoidon tuen myöntämiskriteerit ovat hyvin kirjavat eri kunnissa. Se ei ole subjektiivinen oikeus vaan tukea maksetaan siihen varatun budjetin puitteissa. Jos jonakin vuonna on enemmän omaishoidon tukea hakevia, on mahdollista, että loppuvuonna tukea hakevalle sitä ei myönnetä. Toimin itsekin muutaman vuoden ajan vakavasti sairaan lapseni omaishoitajana. Lapsi ei ollut vammainen tai muuten "tavallinen" omaishoidettava, joten olin omaishoitaja-asiassakin ennakkotapaus. Naapurikunnassa Tampereella oli asiat paremmin. Samaa sairautta sairastavan lapsen omaiset olivat ilman muuta oikeutettuja omaishoidon tukeen ja Tampereella tuen suuruus oli ihan eri luokkaa kuin täällä. Lisäksi Tampereella huolehdittiin omashoitajien lakisääteisistä vapaapäivistä. Itse jouduin taistelemaan jaksamiseni kanssa, kun lapselleni tarjottiin vapaapäiviksi paikkaa kehitysvammaisten hoitokodissa. Lapsi oli erittäin infektioherkkä joten olisin tarvinnut hoitajan lapselleni kotiin. En siis pitänyt lakisääteisiä vapaapäiviäni. Kelan pääjohtaja on oikeassa, että kirjavat omaishoidon tuen käytännöt pitäisi yhdenmukaistaa ja siirtää kokonaisuudessaan Kelan vastuulle. Omaishoitajalle lienee sama, kuka omaishoidon tuen maksaa kunhan tuki on oikeudenmukainen ja kaikki omaishoitajat ovat tasa-arvoisessa asemassa asuinpaikastaan riippumatta. Omaishoitajat tekevät tärkeää työtä todella pienellä palkalla. Jos hoidon vaihtoehto on laitoshoito, yhteiskunta säästää omaishoitajien työpanoksella merkittävän summan rahaa ja inhimillistä kärsimystä. Omaishoitajat eivät jaksa tehdä työtään vain kauniilla ja lämpimillä puheilla. Ihan konkreettistakin tukea tarvitaan. Kelan pääjohtaja sanoo, että muutos omaishoidon tuen maksamiseen pitää tehdä jo seuraavalla vaalikaudella. Mitä pikemmin, sen parempi. |
|
Omaishoitajat on pakko huomioida jatkossa paljon paremmin. Olen lukenut, että laitoshoitopaikkoja haluttaisiin vähentää. Miten ihmeessä se voisi onnistua ilman omaishoitajien työn oikeaa arvostamista? Väestö ikääntyy koko ajan, hoitavia käsiä tarvitaan jatkossa lisää.