Uusimmat kuvat

Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Ehdokas 197 vaalikiertueella

Share |

Lauantai 19.3.2011 klo 11:25


29 päivää vaaleihin ja vauhti vaalikentillä kiihtyy. Näiden viikkojen aikana testataan ehdokkaiden paineensietokykyä ja kestävyyttä. Olemme ajelleet pirkanmaalaisia teitä tuhansia kilometrejä tähän mennessä. Ainakin toinen mokoma on vielä edessä. Vaalityö on Työtä, mutta mukavaa sellaista. Olen tavannut satoja ihmisiä ja tutustunut upeisiin ehdokkaisiimme ja Pirkanmaahan.

Viikon tähtihetkiä olivat vaalitilaisuudet Punkalaitumella ja Sahalahdella. Punkalaitumella keskustelimme mm. energiapolitiikasta Japanin tapahtumien vuoksi. Ihmisiä on alkanut mietityttää, onko ydinvoima sittenkään niin turvallista kuin sen pitäisi olla. Punkalaitumella suosituksi puheenaiheeksi nousi myös Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka. Keskustalainen linja on se, että yleinen asevelvollisuus säilytetään, eikä Natoon liitytä ainakaan seuraavalla vaalikaudella. Sahalahden tilaisuudessa nousivat odotetusti esille omaishoitajien kysymykset sekä maalla asumisen vaikeus. Tärkeitä asioita kaikki.

Näihin ja moniin muihin asioihin eduskunta ottaa kantaa seuraavalla vaalikaudella. Mielestäni kansanedustaja Elsi Katainen kirjoitti hyvin blogissaan: eduskunnalla on käytettävissään maan parhaat asiantuntijat asiassa kuin asiassa. Edustajien tehtävä on tuoda päätöksentekoon arvot ja suuret linjat, joiden perusteella yksittäiset päätökset tehdään.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: